keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lomajuttuja

Me ollaan mamin kanssa niiiiiin lomalla!
Ja koko viikko! On tosin tähän asti mennyt työnjohdollisissa tehtävissä kotiremontissa. Ne sitten jaksaa hinkata, kuurata ja maalata. On onneksi kivoja lenkkejäkin tehty aina välissä upean aurinkoisessa säässä, siis hikisiäkin, jonka jälkeen lenkin päälle on kiva puljata vesikupissa.
Ai niin se kuuraus, ne tahkosi köökin uutta lankkulattiaa harjalla ja suovalla. Siitä  tulee kuulemma aikaa myöden kaunis ja kestävä. Onneksi ehdin sen merkata ennen sitä ylenänkeistä hinkkaamista. Siinähän tuo loistaa,  neonkeltainen pläntti keskellä vaaleaa lattiaa. Oma osuuteni tehty. Niin ylpeä siitä.
Hops, pitää mennä, mennään jatkamaan remppaa. Mami maalaa, minä seuraan haukankatseellani. Yhteistyöllä se sujuu.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Oma pakkasprinsessani

Mittari kertoi pakkaslukemiksi -25 astetta. Pienen jahkailun jälkeen sonnustauduimme molemmat päästä varpaisiin kunnon sotisovaan ja suuntasimme metsätielle. Ilma oli niin raikasta, ja hehkuva aurinko helli meitä, joten loppiaispäivän lenkistämme tuli aiottua pidempi. Piipahdimme metsätieltä uusille peurojen tallaamille kapeille poluille, seikkailimme ristiin rastiin.  Kiipesimme kilpaa pienelle kukkulalle ja pysähdyimme sen laelle kuuntelemaan hiljaisuutta.
Voi rauhaa, voi onnea. Minä ja pieni Romanian prinsessamme. Keskellä pakkasen puremaa suomalaista metsää, yhdessä kuulemassa puukiipijän tanssahtelua männyn rungolla, yhdessä näkemässä pörröisten hippiäisten pyrähteIyä oksalta toiselle, yhdessä odottamassa hievahtamatta, josko peura vihdoin näyttäytyisi meille. Mieleen hiipii tuota retkikaveriani katsoessa, kuinka onnellisesti elämä meitä välillä heittelee ...

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Maistuisi se varmaan mullekin

Niin hiljaa ei meidän taloudessa pääse jääkaapille etteikö tämä valkoinen varjo ampaise paikalle. Ja sanottakoon, että tämän joulun seitan-kinkkuni täytyy olka onnistunut, kun vannoutunut nelijalkainen lihansyöjämmekin sitä halajaa.

When ever you eat something, she'll be there. Right there. Right away.


Whata U  eating... reading I mean?

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Omnomnomnom

Sitä vaan että joulusta en vielä osaa sanoa juuta en jaata mutta jos sen odottaminen on näin lystikästä niin ei se huono voi olla itse joulukaan. Luukku 2 avattu. Monta jäljellä. Nam.

Koiran puu on rakennettu

Siinä se mamin yllätys nyt on. Kahtena aamuna jo päässyt herkkuja maistelemaan noista rapisevista pusseista. Aamua odotellessa taas!


Sessan oma joulukalenteri